Keskeytynyt keskenmeno

Neuvolan terveydenhoitaja ohjasi minut omalle lääkärille, koska sykkeen näkyminen ei ollut varmaa. Lääkäri ihmetteli paniikkiani, ja tuumasi vain, että eihän tässä ole mitään hätää. Huonot laitteet ja sillä tavalla, mutta äidin mielenrauhan takia voin kyllä kirjoittaa lähetteen naistentaudeille. Ihan ihanaa tsemppausta ja positiivista ajattelua, mutta tiedettiinhän me molemmat mikä se tilanne siellä oli ja yritys luoda turhaa toivoa tuntui suoranaiselta vittuilulta.

Naistelintautien poliklinikka oli tietenkin kiinni perjantaina klo 16. Jos tilanne ei ollut jo lähtökohtaisesti raskas, niin oloa ei varsinaisesti helpottanut, kun selvisi että gynen polin päivystys oli kuin olikin synnytysvastaanotolla. Siellä sitten kolme viimeisillään olevaa puhisemassa ja me sykkeetön ihmisen alku mukana. Tuntui kuin koko sairaala olisi ollut henkilökohtaisesti minua vastaan, viedäämpäs tää itkupilli nyt tonne alakertaan kattelemaan että mitä olis ollut edessä. Vaikka tiesinkin, että eihän se nyt aivan niin mennyt. 

Onneksi kätilö oli hienotunteinen, ja otti mut suoraan jonojen ohi ja pois siitä tilanteesta. Mutta voisimpa sanoa samaa minua hoitaneesta lääkäristä. Jos hänen sanavarastonsa olivat luokkaa "mitä teet täällä NYT, miksi et tullut virka-ajalla, ja eihän me nyt tämmösiä aleta viikonloppuna hoitamaan", niin se lienee kertoo kaiken oleellisen. Ei puolikasta sanaa, elettä tai ilmettä pahoittelusta, vaan hämmästelyä ja suoranaista vittuilua siitä, miksi olen tässä tilassa ja tänä iltana hänen kontollaan. Aikani pysyin asiallisena ja hienotunteisena, kunnes kuppi kippasi ja käytöstavat loppuivat kuin seinään. Mielenkiinnolla odotan omakantaan tulevaa tekstiä, epävakaa ja asiaton kenties? No, ehkä hänelläkin on jokin THE juttu jossa pääsee loistamaan. Vuorovaikutustaidot, kommunikointi, asiakkaan kohtaaminen ja asenne ne eivät ikävä kyllä olleet, toivottavasti ymmärtää ohjautua jollekin toiselle osastolle pikimmiten. Onneksi kätilöt korjasivat jälleen hänen jälkiään, sanomalla ne sanat joita voi tässä tilanteessa toivoa ja ohjeistamalla kotityhjennykseen, kun lääkärillä ei siihen enää riittänyt taidot tai mielenkiinto. 

Lähdettiin osastolta Cytotecien, kipulääkereseptien ja kirjallisten ohjeiden kera. Itkin ja pelkäsin, olin kuullut aivan järkyttäviä tarinoita kotikeskeytyksestä. Olin niin väsynyt henkisesti ja fyysisesti, että toivoin jopa pääseväni suoraan kaavintaan. Päätin aloittaa lääkkeet vasta seuraavana iltana, lauantaina, kun esikoinen pääsisi sunnuntaiaamuna mummin luokse pakoon itkevää äitiään. 

Tänään, kymmenentenä päivänä Cytotecien aloituksesta fyysinen puoli on toivottavasti ohi. Ehkä tästä voi selvitä, myös henkisesti.